Surface -lävistykset
Surface -lävistys tarkoittaa tasaiseen kohtaan ihossa tehtävää lävistystä, kuten niskalävistys, rintaväli (cleavage, sternum), horisontaali kulmalävistys yms. jossa ei ole niin sanotusti valmista paikkaa lävistykselle.
Lävistyksen paranemisen ja pysymisen kannalta on välttämätöntä että toimenpiteessä käytetään erityisiä koruja ja tekniikoita. Surface lävistystä EI IKINÄ tule tehdä kaarevalla tai suoralla tapilla tms. eikä myöskään “joustava” muovikoru ole järkevä vaihtoehto. Väärän mallinen tai huonoon kohtaan sijoitettu koru aiheuttaa jatkuvaa rasitetta ihoon ja häiritsee verenkiertoa ihon pinnassa jolloin iho pikkuhiljaa “kuolee” ja keho pyrkii hylkimään korun jättäen jälkeensä suurehkot arvet.
Oikeanlaisella korulla ja erityisillä tekniikoilla sekä asiantuntemuksella surface -lävistykset voidaan tehdä niin että paraneminen on todennäköistä ja lävistyksestä on iloa kantajalleen hamaan loppuun asti niin halutessaan.
Olen tehnyt surface -lävistyksiä useiden vuosien ajan eri puolille kehoa erilaisia tekniikoita ja koruja testaillen jne. joten kokemusta surface -lävistyksistä ja niiden käyttäytymisestä, myös ongelmista, on ehtinyt kertyä runsaasti. Olen lisäksi osallistunut useille oppi- ja workshop -tunneille sekä jakanut kokemuksia ja tietoa useiden kansainvälisten artistien kanssa. Monissa tapauksissa suosittelen nykyisin kokemusteni perusteella ennemmin microdermaleja mutta surface -koruillekin on edelleen käyttöä. Ehdottomasti yleisin paikka surface -lävistykselle, jossa myös paranemisprosentit ovat erittäin hyvät, on niska. Myös vaakasuora silmäkulma, ohimo ja rinta ovat varsin yleisiä.
Käytän surface -lävistyksissä Industrial Strength:in valmistamia titaani flat surface -bar koruja. Korut ovat käsinkiillotettuja ja niiden ihon alla kulkeva tanko-osa on litteä. Koru on lisäksi sisäkierteinen. Litteä tanko-osa aiheuttaa mahdollisimman vähän ulospäin suuntautuvaa painetta ja koru lepää paikoillaan tukevasti. Sisäkierteisen korun varsiosassa on naaraskappaleet ja korun päissä urospuoli eli pieni pätkä kierrettä. Tämä mahdollistaa laattojen ym. päiden käytön jotka eivät ulkone ihosta ja näin ollen tartu tai saa osumia niin helposti kuin pallot ym. (parantuneisiin lävistyksiin on saatavilla myös palloja, piikkejä yms.). Sisäkierteinen koru kulkee myös hellävaraisemmin paikoilleen lävistyshaavaan kierteiden vaurioittamatta ihoa ja kuljettamatta likaa haavaan. Korujen virheetön kiillotus ja viimeistely takaa sen ettei korussa ole pieniä naarmuja tai koloja jotka saattaisivat ärsyttää lävistyshaavaa tai joihin voisi kerääntyä kuollutta ihosolukkoa, likaa tms. joka saattaisi aiheuttaa ongelmia paranemisen aikana tai lisätä merkittävästi uloskasvun riskiä.
Teen lävistyksen erityisellä punch&taper -tekniikalla. Ihostanssilla tehdään ensin reiät korun päille jonka jälkeen tylpähköä asennustappia käyttäen tehdään tasku korun varrelle ihon alle. Kyseisen tekniikan etu neulalla lävistämiseen verrattuna on korun muotoja mukaileva lävistyshaava jolloin ihoon kohdistuu mahdollisimman vähän painetta ja koru saa levätä rennosti paikoillaan. Lisäksi punch&taper -tekniikalla ihokerrokset erotellaan leikkaamatta kudosta rikki kuten neulalla lävistettäessä jolloin paraneminen on myös nopeampaa ja helpompaa. Kokenut ammattilainen pystyy tekemään lävistyksen nopeasti ja varsin kivuttomasti.
Ongelmitta paraneva ja pysyvä surface -lävistys edellyttää tekijältä ehdotonta anatomian tuntemusta ja syvällistä perehtymistä vaativampiin toimenpiteisiin joten jätä asia kokeneille ammattilaisille. Epämääräisesti tehtynä lävistys kasvaa ulos lähes 100% varmasti ennemmin tai myöhemmin jättäen pysyvät rumat arvet.
Teen myös surface -lävistykset ilman ajanvarausta. Jos siis suunnitelmissasi on esim. niskalävistys tai muu surface-lävistys tule rohkeasti käymään tai ota yhteyttä!
+358 45 7840 2295 ( ei tekstiviestejä )
lari [at] individualink.com